keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Saariston kutsu

Turku on siitä kiva, että sitä ympäröi saaristo. Saaristo, joka on täynnä potentiaalisia uimapaikkoja, luontopolkuja, pikkuisia kesäkahviloita, vierasvenesatamia, kyläkauppoja ja privat väg -kylttejä. Losseja, siltoja ja kantaturkulaisia ystävällisempiä ihmisiä. Erityisesti kesäisin meillä on tapana pakata eväät ja huristella jonnekin päin saaristoa. Parasta hommassa on se, että Turun edustalla saaria toden totta riittää. On siis varaa valita.

Kuusiston saarella iltahämärällä. 

Vaikka olemme kolunneet saaristoa parin vuoden aikana melko aktiivisesti, päädymme joka kerta eri mestoille. On Paraisten seutu ja hämyinen Kuusiston saari, Velkuanmaa, jonne rantautuessaan virallinen tie päättyy, Naantalin ja Rymättylän huudit, Kustavi, ihana Nauvo, kaukainen Iniö tai vaikka vain Ruissalo, joka on niin valtava, etten vieläkään ole ehtinyt koluta sitä läpi.

Täältä näki ruotsinlaivat.

Jos ei halua lähteä kauas, läheisestä Hirvensalosta pääsee eteenpäin Satavaan, jonka kyläkaupasta saa Wotkinsin herkkulihatuotteita ja kertaalleen sulaneita jäätelöitä, ja Kakskerran saarelle, jonka keskellä sijaitseva järvi on ihan paras uimapaikka tässä lähes järvettömässä kaupungissa.

Usein lähdemme reissuun ilman tarkempaa päämäärää mutta puhelimen naviohjelma auki siten, että minä kartturina valitsen jonkun sellaisen kohdan rannikkoa, josta näkee ruotsinlaivojen reitin. Ajamme niin lähelle rantaa kuin mahdollista, mikä tarkoittaa yleensä ainakin paria kilometriä, sillä joka kerta vastaan tulee yksityinen tie. Loppumatka taittuu jalan, ja kun meri vihdoin näkyy, etsitään sopiva paikka istua, syödä eväitä ja kuunnella hiljaisuutta. Ruotsinlaivoja harvoin näkee (paitsi Ruissalossa, mutta siitä kirjotan ihan oman merkintänsä), mutta on jännittävää tietää, että tuosta ne menevät.

Alkukevät ja lintutorni, jonne emme koskaan löytäneet.

Kun malttaa lähteä vähän kauemmas Turusta, saaristomestoja löytyy aina vain lisää. Pari viikkoa sitten kävimme entuudestaan vieraalla Kemiönsaarella. Oli yksin ensimmäisistä hellepäivistä, ajoimme peltojen keskellä pikkuisen Suzukin ikkunat auki etsien merta. Meri löytyi lopulta hyvin yksityisen näköisen huvilan takaa, pieneltä rantakaistaleelta, joka saattoi yhtä hyvin olla pienen kylän vierasvenesatama tai viereisen maatilan oma ranta. Istuimme viltillä, söimme eväitä ja kuuntelimme laineiden liplatusta. Vesi oli hirmu kylmää mutta aurinko porotti.

Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisimme jatkaneet Kemiöstä edemmäs merelle Taalintehtaalle ja Kasnäsiin, josta pääsee yhteysaluksilla ties minne. Joka paikasta saaristoa pääsee ties minne. Turun saaristo on päättymätön! Laajeneekohan se alati? Tulen hulluksi!

Kemiön rentukat tai kullerot, en tiiä. (Ja eväät: vadelma-banaanismoothieta ja pekoni-sipuli-aurajuustoleipiä. )

3 kommenttia:

  1. Turun saaristo on loputon, ja loputtoman ihana. Ei sitä varmaan osaa ajatellakaan, jollei oo ite kokenut.

    Ps. mä en ole enää kuunvaihteen jälkeen turkulainen, palaan takaisin tuohon itäiseen naapurikuntaan... kiitti nyt riitti tää turkulaisuus taas xD

    VastaaPoista
  2. great photos :)

    http://aca-photography.blogspot.de/

    VastaaPoista